Tyll - romaani kolmikymmenvuotisesta sodasta

Kolmikymmenvuotisen sodan aikakauteen (1618–1648) sijoittuvan proosakirjallisuuden voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisen kategorian muodostaa romanttinen kirjallisuus (usein kansallis- sellainen), joka kuvaa sotaa sarjana jännittäviä seikkailuita ja romanttisia juonenkäänteitä. Tätä traditiota edustavat eurooppalaisessa kirjallisuudessa vaikkapa Alexander Dumas’n Kolme muskettisoturia ja englantilaisen G. A. Hentyn The Lion of the North ja meillä Suomessa tietenkin Zachris Topeliuksen Välskärin kertomuksia. Toista traditiota voisi kuvata realismiksi, sillä sen huomio keskittyy sodan kärsimyksiin ja kauhuihin. Myös näkökulma siirtyy realismissa pois sotakentiltä siviiliväestön ja sodan sivullisten pariin. Tämä jälkimmäinen traditio on lähes puhtaasti saksalainen, ja se juontaa juurensa vuonna 1669 ilmestyneeseen veijariromaaniin Der abenteuerliehe Simplicissumus, jonka kirjoittaja Hans Jacob von Grimmelshausen koki itse sodan kauhut nuorena poikana. Myöhemmin 1800-luvun puolivälissä traditio sai uutta puhtia romaanikirjailija Gustav Freytagin toimittamasta aikalaislähteiden kokoelmasta Bilder aus der deutschen Vergangenheit, jonka kolmas osa kokosi yhteen erityisesti sodan kärsimyksiä kuvanneita aikalaislähteitä. Gustav Freytagin lähdekokoelmalla oli merkittävä vaikutus Ricarda Huchiin, jonka romaani Der Dreiβigjährige Krieg (1937) kuvasi saksalaisen yhteiskunnan taantumista ja rappiota pitkittyneen sodan seurauksena. Grimmelshausen ja Freytag toimivat innoituksena myös näytelmäkirjailija Bertol Brechtille, jonka näytelmä Mutter Courage und ihre Kinder (1941) lainasi henkilögalleriaansa suoraan Grimmelshausenilta.

Vaikka kustantamoiden katalogit yhä tänäkin päivänä täyttyvät sodan romanttisen tradition (jo kliseisistäkin) edustajista, ilmaantuu luettavaksi aika ajoin myös realistisen tradition edustajia. Neljä vuotta sitten Suomessa ilmestyi Kaiho Niemisen Ihmissuden kronikka, joka ei edusta pelkästään kirjoittajansa tuotannon terävintä kärkeä vaan on myös taiteellisesti korkealaatuisin kirja, mitä Suomessa on vielä kirjoitettu kolmikymmenvuotisen sodan aikakaudesta. Nyt on luettavissa myös englanninkielinen käännös Daniel Kehlmannin kirjasta Tyll, joka ilmestyi Saksassa kolme vuotta sitten.

Kehlmannin romaanin keskushenkilö on vaeltava esiintyjä Tyll Ugenspiegel, jonka taitoihin kuuluvat nuorallakävely, jonglööraus sekä mahdollisesti vatsastapuhuminen (jos ei, niin siinä tapauksessa Tyll osaa opettaa muulin puhumaan). Kirjan juonta lienee turha sen enempää avata, mutta sen rakenteesta voi sanoa jotakin. Episodimainen kirja liikkuu ajassa kahteen suuntaan, eikä Tyll itse ole kerronnan keskushahmo kuin vain yhdessä luvussa, jossa näyttämönä toimii ruotsalaisten piirittämä Brno – tai paremminkin sen alla sijaitseva tunnelisodankäynnin helvetti. Monet kirjan hahmoista ovat todellisia historiallisia henkilöitä, kuten Böömin Talvikuningas Friedrich V ja hänen vaimonsa Elizabeth Stuart, jesuiittatieteilijä Athanius Kircher ja Venäjän ja Persian matkakuvauksestaan tunnettu Adam Olearius. Myös Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf pääsee ääneen kohtauksessa, joka ei anna Pohjolan leijonasta kauhean mairittelevaa kuvaa.

Daniel Kehlmann kirjoittaa säästeliästä mutta lujaa iskevää proosaa. Kirjan maailmankuva on tyly, ja lukijalta vedetään niin sanotusti matto alta muutamankin kerran. Kirja on täynnä mieleenpainuvia kohtauksia ja tuokiokuvia: mylläri Claus Ugenspiegel pohtimassa siemenkasan määritelmää, jesuiitta Athanius Kircher selittämässä lääketieteen hienouksia Adam Oleariukselle, diplomaatti Wolkensteinin raju ja traumaattinen tutustuminen aikakauden suurtaisteluun, kuolleiden pikkulapsien pöllikasa ulosteilta löyhkäävässä ruotsalaisleirissä sekä nuoren Martha–tytön traaginen kohtalo. Näissä episodeissa Tyll itse on vaihtelevaisesti joko protagonisti, antagonisti tai pelkkä statisti. Kehlmann on tietoinen kirjallisuuden historiasta, ja kirjaan on livahtanut itsestään selviä referenssejä Hans von Grimmelshausenin Simplicissimukseen sekä yksi paljon vähemmän itsestään selvä viittaus puolalaisen scifikirjailija Stanislav Lemin Kyberiakseen. Jos kirjaa pohtii niin sanotun kriittisen analyysin metodilla, siitä löytää kirjan lävitse kulkevan konfliktin hallitsijoiden ja hallittujen, todellisuuden ja mielikuvituksen sekä havainnoinnin ja harhan välillä.

Vaikka Daniel Kehlmannin Tyll nivoutuu aihepiirinsä kautta osaksi Hans von Grimmelshausenin, Gustav Freytagin, Ricarda Huchin ja Bertol Brechtin kirjallista traditiota, kirjaa lukiessani mieleeni pulpahti kerta toisensa jälkeen Thomas Mannin Taikavuori.

Daniel Kehlmann on noussut saksalaisena kirjailijana kansakuntansa suuruuksien joukkoon.

Daniel Kehlmann, Tyll. Lontoo: Riverrun, 2020. 342 sivua. Käännös Ross Benjamin.