Heinrich Schütz Tanskassa

 

Heinrich Schütziä (1585–1672) pidetään aiheellisesti 1600-luvun merkittävimpänä saksalaisena säveltäjänä, vaikkakin hän on maineeltaan jäänyt ymmärrettävästi kolossaalisen Johann Sebastian Bachin (1685–1750) varjoon. Saksin vaaliruhtinaskunnassa syntyneen Schützin saavutuksena pidetään italialaisen barokkimusiikin tuottamista Saksaan. Vankasti protestanttinen Schütz kirjoitti barokkimusiikkiaan luterilaisen kirkon käyttöön, ja hän toimikin pitkään kapellimestarina Dresdenin saksilaisessa valtiokapelliorkesterissa (Sächsische Staatskapelle Dresden). Vuonna 1548 perustettu orkesteri on yhä olemassa, ja se lukeutuu Euroopan vanhimpiin ja arvostetuimpiin musiikkikokoonpanoihin. Heinrich Schütz tunnetaan parhaiten Symphoniae sacra –konserttokokoelmasta, kuoroteoksesta Deutsches Magnificat sekä lukuisista pienimuotoisemmista sävellyksistä. Schützin tiedetään myös säveltäneen Saksan ensimmäisen oopperan Dafne, mutta tämä sävellys ei ole säilynyt jälkipolville.   

 

Heinrich Schütz ei pysytellyt koko ammattiuraansa Dresdenissä, vaan hän musisoi myös Venetsiassa vuosina 1609–1612 ja 1627–1629. Venetsiasta Schütz palasi Dresdeniin, joka alkoi jo kärsimään kolmikymmenvuotisen sodan (1618–1648) aiheuttamasta materiaalisesta kurjuudesta. Dresdenin kapelliorkesterilla, joka käytännössä eli vaaliruhtinas Johann Georgin myöntämien ja alati kuihtuvien avustusten varassa, oli jatkuvia vaikeuksia maksaa palkkaa muusikoilleen, ja useat soittajista päätyivät etsimään työtä Saksin vaaliruhtinaskunnan ulkopuolelta. Myös Schütz kohtasi ohittamattoman tilaisuuden, kun hänet kutsuttiin vuonna 1633 Tanskaan johtamaan kuningas Kristian IV:n hoviorkesteria Kööpenhaminassa. Ajoitus Schützin kutsulle ei ollut satunnainen, sillä Kööpenhaminassa kaavailtiin jo tuolloin suuria juhlallisuuksia vuodelle 1634, jolloin kaupungissa juhlittaisiin Tanskan kruununprinssi Christianin ja Saksin vaaliruhtinaan tyttären Magdalena Sibyllan häitä. Schütz saisi siten toimia Kööpenhaminassa sekä kulttuurisena että poliittisena välittäjänä Tanskan kuningaskunnan ja Saksin vaaliruhtinaskunnan välillä. 

 

Heinrich Schütz on jättänyt itsestään jälkiä kuningas Kristian IV:n kirjeenvaihtoon ja muihin asiakirjoihin, mistä syystä hänen Kööpenhaminan vuosistaan on koottavissa jonkinlainen yleiskuva. Kamarimestarin [Rentemester] laskutuskirjanpito paljastaa Schützin vastaanottaneen ensimmäisen palkkansa Kristian IV:n palveluksessa 10. joulukuuta vuonna 1633. Reilua viikkoa myöhemmin Kristian IV kirjoitti kamarin virkailijoille ja ohjeisti näitä osoittamaan ”kapellimestarille” [Capelmeister] Kööpenhaminan kuninkaanlinnasta sellainen salitila, missä hän saattaisi harjoittaa orkesterinsa muusikkoja. Lisäksi kamarin tuli löytää Schützille majoituspaikka kaupungilta. Jacob Ørn, josta myöhemmin tuli hovin varakapellimestari, sai tehtäväkseen värvätä Schützin avuksi ”kapelliknaapeja”, joiden tuli palvella Schützin henkilökohtaisina avustajina ja palvelijoina. Orkesterin jäsenille maksettiin palkkaa kruunun kassasta, mutta vastineeksi heidän tuli olla valmiina harjoittelemaan kapellimestarin komennossa, milloin vain tämä niin käski. Jos orkesterista löytyi joku sellainen muusikko, joka uskalsi vastustaa Schützin ”komentovaltaa” [commando], hänet tuli jättää vaille palkkaa, kuningas uudestaan tähdensi kamarin virkailijoille 3. tammikuuta 1634 päivätyssä kirjeessään. Kuninkaan orkesteri ei ollut mikään demokratia, kuten ei mikään muukaan instituutio hänen valtakunnassaan. Näistä toistuneista kuriin liittyneistä painotuksista saattoi myös paistaa lävitse huoli siitä, että puhdasoppisen luterilaisen ja läpeensä konservatiivisen Tanskan muusikot eivät välttämättä suhtautuisi hyväksyvästi Schützin edustamaan barokkimusiikin tyylisuuntaan, olihan barokkitaide katolisen vastauskonpuhdistuksen kaikkein näkyvin (ja kuuluvin) ulottuvuus Euroopassa. Mikäli Schütz joutui Kööpenhaminassa taistelemaan omien taiteellisten näkemystensä puolesta, hän ei kuitenkaan taistellut yksin, sillä kulttuurihistorioitsija Mara Waden mukaan Schütziä seurasi Kööpenhaminaan monikymmenpäinen ryhmä saksilaisia muusikoita.

 

Helmikuussa 1634 Kristian IV jatkoi määräysten antamista koskien Schützin uutta pestiä kapellimestarina. Kööpenhaminan linnassa piti sen kirkkoon rakentaa uusi saarnastuoli Schützin pyynnöstä, ilmeisesti orkesterin johtamisen helpottamiseksi. Kuningas määräsi lisäksi kamaria etsimään linnan palvelusväestä sellaisia rumpaleita, joiden taidot mahdollistaisivat heidän osallistumisensa Schützin vetämiin orkesteriharjoituksiin. Joitain päiviä myöhemmin kuningas lisäsi vaatimuslistaansa myös kirkkoon asetettavan erillisen, uuden tuolin häntä itseään varten. Mara Wade on kuvannut Schützin roolia prinssin Christianin häiden valmistelijana ”taiteelliseksi johtajaksi”, sillä musiikin säveltämisen ja esittämisen ohella hänelle kuului lukuisia työtehtäviä, jotka nyky-ymmärryksen mukaan kuuluisivat teatteritaiteen eivätkä musiikin piiriin. Kristian IV:n kirje huhtikuun 1634 alusta tukee Waden tulkintaa. Kuningas käski Schützin keskittyä näytelmäkäsikirjoitusten tarkastamiseen sekä balettiesitysten ja naamiaisten lavastusten ja asusteiden valmistamiseen kaiken muun eli siis musiikin kustannuksella. Schützin ei tiedetä säveltäneen uutta musiikkia osana kuninkaallisten häiden valmisteluita. Hänen oma kirjeenvaihtonsa viittaa siihen, että hän toi Kööpenhaminaan mukanaan jotain omia aiempia sävellyksiään sekä toisten aikalaissäveltäjien töitä. Tästä syystä häntä voi historioitsija Bjarke Moen mielestä pitää aiheellisesti ”kulttuurillisena agenttina”, joka välitti musiikkitaiteen virtauksia muusta Euroopasta Tanskaan.

 

Prinssi Christianin ja Magdalena Sibyllan häät pidettiin ilmeisen onnistuneesti lokakuussa 1634. Kristian IV vaikuttaa ollen tyytyväinen Schützin monialaiseen uurastukseen hääjuhlallisuuksien toteuttamiseksi, sillä toukokuussa 1635 kuningas maksoi kapellimestarille 200 taaleria ja lahjoitti hänelle kultaisen kaulaketjun. Samana vuonna Schütz palasi takaisin Saksiin. Pian paluunsa jälkeen Schütz sävelsi erään useimmin esitetyn teoksensa Musikalische Exequien, joka oli tilattu Reuss-Geran kreivi Heinrich II:n hautajaisseremonioita varten. Sävellys on itsessään eräänlainen todistus kolmikymmenvuotisen sodan aiheuttamista rasituksista: Schütz sävelsi Musikalische Exequienin usealle laulajalle mutta vain parille instrumentille, sillä sodan köyhdyttämästä vaaliruhtinaskunnasta löytyi vain harvoja soittimen käyttöä hallitsevia ammattimuusikoita (monissa nykytulkinnoissa laulajia säestävät ainoastaan urku ja sello). Tekstinä Musikalische Exequien oli suoranaista uskonnollista propagandaa, sillä sen lyriikat alleviivasit luterilaista sola fide -sielunpelastustulkintaa, joka poikkesi aivan keskeisesti katolisen kirkon dogmatiikasta. Viitteitä sodan aiheuttamista vaivoista löytyy myös Schützin omasta kirjeenvaihdosta. Vuonna 1642 Schütz valitti Dresdenin hoville, että hän toimisi mieluummin kirkon kanttorina tai urkurina kuin jatkaisi toivottomassa tilanteessa, missä hän ei ammattinsa edustajana pystyisi elättämään itseään. Samana vuonna Schütz muutti jälleen Tanskaan.

 

Heinrich Schützin toisesta palveluskaudesta Kööpenhaminan hovikapellimestarina ei ole jäänyt jälkiä kuningas Kristian IV:n kirjeenvaihtoon. Tämä ei ole yllättävää, sillä kuninkaalla oli Westfalenin rauhanneuvotteluissa ja Ruotsin edustamassa sotilaallisessa uhassa sen verran ajateltavaa, ettei hän ehtinyt uhrata montaakaan ajatusta hovin viihteeseen. Schütz vaikuttaa hoitaneen vastaavia organisointitehtäviä kuin vuosina 1633–1635, ja hänen tiedetään vastanneen Kristian IV:n tyttärien Christianen ja Hedevigin häiden musiikkiesityksistä. Schützin toiseen kapellimestarikauteen Kööpenhaminassa liittyi taiteellista ristipölytystä, sillä Schützin ollessa poissa hoviin oli palkattu kaksi italialaista laulajaa, altto Agostino Fontana ja basso Benedetto Bonaglia. Schützin aloitteesta hoviin palkattiin vielä kolmas italialainen, sopraano Agostino Pisone. Schütz oli sen verran vaikuttunut erityisesti Fontanan laulajan lahjoista, että hän yritti saada vaaliruhtinas Johann Georgia palkkaamaan tämän Dresdenin hovin varakapellimestariksi vuonna 1647. Vaikka muualla Euroopassa riehui tuolloin uskonsodaksi ymmärretty konflikti, Kööpenhaminan hovissa Heinrich Schütz edisti uskontojen ja kansallisuuksien rajalinjoja ylittävää taiteellista yhteistyötä.

 

Heinrich Schütz palasi Dresdeniin vuonna 1644. Seuraavat kuusi vuotta olivat hänen säveltäjän uransa kenties tuotteliaimmat, ja tuona aikana Schütz jatkoi myös kuuluisimman konserttosarjansa Symphoniae sacran säveltämistä. Symphoniae sacran toinen osa valmistui vuonna 1647 ja kolmas osa vuonna 1650 – samana vuonna, jolloin Dresdenissä vietettiin näkyviä seremonioita kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan juhlistamiseksi. Historioitsija Barbara Dietlingerin mukaan ei ole olemassa mitään vedenpitäviä todisteita siitä, että Schützin Symphoniae sacraeta olisi julkisesti esitetty Dresdenin juhlallisuuksien yhteydessä, mutta vaaliruhtinas Johann Georgille omistettu konserttosarjan viimein osa Nun danket alle Gott muokkasi Dietlingerin mukaan joka tapauksessa vaaliruhtinaan julkisuuskuvaa sodan toimijana ja aivan erityisesti sen lopettajana. Koska Johann Georg ei ollut näytellyt keskeistä roolia Westfalenin rauhanneuvotteluiden loppuun saattamisessa, Schützin kuolematon konserttosarja tarjosi vaaliruhtinaalle mahdollisuuden muokata taiteellista esittämistapaansa toivomallaan tavalla.

 

Tässä yhteydessä on syytä ottaa huomioon myös Schützin johtava taiteellinen rooli Tanskan kuningas Kristian IV:n hovissa vuosina 1633–1635 ja 1642–1644. Kristian IV, joka kuoli juuri ennen sodan päättymistä vuonna 1648, oli paitsi Johann Georgin sukulainen avioliiton kautta, myös keisarikunnan ns. ”kolmannen puolueen” edustaja, joka ei kuulunut selkeästi keisarin tai hänen vihollistensa leiriin. Heinrich Schützin persoona tavallaan lainasi Kristianin kuninkaallista legitimiteettiä Johann Georgin neutraalin ja sovittelevan julkisuuskuvan luomiseen, mihin ulkoiseen seikkaan on myös liitettävä Schützin taiteellinen kyky siirtyä luontevasti luterilaista puhdasoppisuutta alleviivanneesta lyriikasta italialaiseen ja katolisen vastauskonpuhdistuksen ihanteita sisällyttäneeseen barokkimusiikkiin. Schützin voimakkain siirtymä italialaiseen musiikki-ilmaisun maailmaan olikin tapahtunut juuri Kööpenhaminan hovissa, eikä niinkään nuoruuden vuosina Venetsiassa.

 

Heinrich Schützin vuodet Tanskassa ovat osoitus siitä, kuinka matalia tai suorastaan olemattomia Saksan ja koko Euroopankin taiteelliset taisteluhaudat olivat kolmikymmenvuotisen sodan aikana.

 

 

 

 

Lähteitä ja kirjallisuutta:

 

C. F. Bricka ja J. A. Fridericia, toim., Kong Christian den Fjerdes egenhændige breve 1632–1635 (Kööpenhamina: Rudolph Klein, 1878–1880).

Barbara Elisabeth Dietlinger, Music and Commemoration in Early Modern Europe: Visual and Sonic Intersections of Remembrance (Chicago: University of Chicago PhD Thesis, 2021).

Brandi Hoffer, ‘Sacred German Music in the Thirty Years’ War’. Musical Offerings, Vol. 3, No. 1 (Spring 2012).

Gregory S. Johnston, toim., A Heinrich Schütz Reader: Letters and Documents in Translation (Oxford: Oxford University Press, 2013).

Bjarke Moe, ‘Heinrich Schütz as European cultural agent at the Danish courts’. Schütz Jahrbuch 2011.

Mara R. Wade, Triumphus Nuptialis Danicus: German Court Culture and Denmark. The “Great Wedding” of 1634 (Wiesbaden: Harrossowitz, 1996).