Neljä vuotta ennen maailmansodan päättymistä - Inkeri 11.11.1914

 

Ensimmäinen maailmansota päättyi 11. marraskuuta vuonna 1918 länsiliittoutuneiden ja keskusvaltojen solmimaan aselepoon. Sodan maantiede oli siinä vaiheessa ehtinyt muuttua sikäli perustavanlaatuisella tavalla, että Venäjän keisarikunta oli hajonnut, ja siitä oli irtautunut uusia itsenäisiä valtioita, mukaan lukien Suomi. Mutta tasan neljä vuotta aiemmin, marraskuussa 1914, Venäjä oli vielä voimiensa tunnossa, eikä Suomenkaan itsenäistyminen vaikuttanut mitenkään itsestään selvältä tai edes mahdolliselta tulevaisuuden toteutumalta. Tuolloin suomalaisia asui vielä suuret joukot Suomen suuriruhtinaskunnan ulkopuoleisessa keisarikunnassa, ja valtaosa heistä Pietarin keisarillisessa pääkaupungissa. Siellä ilmestyi heidän yhteisössään myös Simo Erosen päätoimittama sanomalehti Inkeri. Miltä sodan ja maailman asento näyttäytyi sen silmin tiistaina 11. marraskuuta 1914, tasan neljä vuotta ennen sodan päättymistä?

 

Pääkirjoitus oli otsikoitu proosallisesti ”Sota ja rauha”, ja siinä pohdittiin erilaisten vasemmistolaisten ideologioiden jäämistä kansallismielisyyden jalkoihin maailmansodan olosuhteissa. ”Sosiaalisten ja poliittisten arvotusten meren vaahtoiset vedet ovat jakaantuneet kahtia ja paljastaneet vulkaanisen tulen kuumentaman pohjan – patriotismin.” Vielä muutama kuukausi ennen sotaa ne saksalaiset työmiehet, jotka olivat sosialismin hengessä huutaneet ”yksilön koskemattomuudesta ja ihmisrakkaudesta”, olivat nyt ryöstämässä ja hävittämässä Belgiaa. Vaikka keisari Vilhelm II nyt lupaisi Belgian työväenluokkaisille sotilaille sosialisoivansa Belgian tehtaat tai jakavansa voittopuolisesti vasemmistolaisille ranskalaisille sotilaille kaikki Ranskan porvarien aarteet, vastattaisiin hänelle näistä maista pelkällä tykinlaukauksella. Ranskasta saapuneen kirjoituksen mukaan jopa anarkistit olivat tarttuneet aseisiin aiemmin vihaamansa yhteiskuntamuodon puolustamiseksi. Ranskalainen anarkisti kirjoitti: ”Minä, joka olen raatanut tasa-arvoisuuden ja kommunian puolesta, joka olen pannut jyrkän vastalauseen nykyistä yhteiskuntajärjestystä vastaan, taistelen nyt kaiken sen puolesta, jota ennen vastustin ja luulin vastustavani kuolemaani asti.” Sotaa ei käyty ihanteiden ja aatteiden vuoksi, Inkeri kirjoitti, vaan ”rotutuntoon” perustuen. Inkeri latasi tulevalle rauhalle suuria odotuksia. Kun voiton seppeleillä koristeltu rauha vihdoin saapuu, ”on se oleva siunauksellinen, vapauttava, suuri rauha, joka tuhansien kerroin korvaa ne tappiot, jotka kaikki musertava sodan jumala on aiheuttanut.”

 

Valtakunnan sisäisissä uutisissa raportoitiin siitä, että keisarillinen hallitus oli päättänyt raiteen rakentamisesta Petroskoista Vienan Kemiin. Radan oli tarkoitus yhdistää jäätymätön Murmanskin satama valtakunnalliseen raideverkostoon ja mahdollistaa siten Vienanmeren kautta saapuvien tuontitavaroiden jakelu koko keisarikunnan sisälle. Radan operaattoriksi oli suunniteltu Aunuksen rautatieyhtiötä.

 

Pietarin yliopistosta kerrottiin nuoren historioitsija A. Tishshenkon kaatumisesta rintamalla. ”Hän oli alkava historian tutkija, jonka tulevaisuuteen oli paljon lupaavia toiveita liittynyt.” Tishshenko oli ehtinyt julkaista vasta vuotta aiemmin tutkimuksensa Lisiä Kuolan ja Petshenegin historiaan 16. vuosisadalla. Hänet tunnettiin myös muinais- ja taidehistoriallisista harrastuksistaan, sekä opetuksestaan työväenopistoissa.

 

Suomessa matkannut tykistön kenraaliluutnantti Briks sai sotaministeriöltä nuhteet käytöksestään. Briks oli matkannut täpötäydessä vaunussa, jossa oli ollut kyydissä myös Venäjältä karkotettavia Saksan ja Itävallan kansalaisia. Tämän yleisön kuullen oli Briks kovaäänisesti kertoillut sodan tapauksista, joista ei ollut vielä virallisesti kerrottu tai olivat muuten salassa pidettäviä. Kenraalia ei sentään asetettu syytteeseen ”sotaa koskevien julkaisemattomien tietojen levittämisestä”, mutta sotaministeri katsoi kuitenkin aiheelliseksi antaa kenraalille ”ankaraa moitetta” ansaitsevat nuhtelut.

 

Suomessa senaatti esitti alkoholipitoisten tuotteiden kaupan rajoittamista sotatilan voimassaoloajaksi. Kaikenlaisten väkijuomien myynti ja anniskelu olisi sodan aikana kiellettyä, lukuun ottamatta ”ensimmäisen luokan ravintoloita, joissa se olisi sallittua ruuantarjoilun yhteydessä.” Korkeintaan voitaisiin vähittäismyynnissä sallia miedot rypäleviinit, joiden hinta olisi vähintään kolme markkaa pullolta.

 

Helsingin Sanomilta lainattu juttu kertoi naisten roolista sodassa. ”Huomattavana seurauksena maailmansodasta on ollut, että sodasta kärsimään joutuneissa maissa ovat naiset astuneet miesten tilalle lukuisilla työaloilla, joilla he eivät ole ennen joutuneet kokeilemaan voimiaan.” Belgiassa naiset olivat ryhtyneet muurarien töihin sodassa vaurioituneiden rakennusten korjaamiseksi. Ranskassa naisia oli rautateiden palveluksessa sekä tiesuluilla, joilla he pysäyttivät kaikki ohi kulkevat automobiilit tarkistaen niiden kuljettajien paperit ja kirjaten ylös autojen rekisterinumerot. Saksassa naiset lakaisivat katuja, nostivat perunoita ja kantoivat tiiliä työmailla. Britanniassa oli jopa perustettu vapaaehtoinen naisten reservi, ”joka on saanut sotilaallista harjoitusta ja jota voidaan tarvittaessa käyttää kotiseudun puolustukseen.”

 

Sotasähkeet kertoivat venäläisten rajallisesta menestyksestä Puolan, Ukrainan ja Kaukasian rintamilla. Puolassa oli vallattu saksalaisten tykkipatteri ja saatu saaliiksi kymmenen konekivääriä. Galitsiassa eli Ukrainassa oli otettu 3 000 itävaltalaista vankia. Mustamerellä venäläiset sotalaivat olivat pommittaneet Khopan satamaa Turkin rannikolla hävittäen kasarmeja ja polttaen tarvikevarastoja. Bakusta kerrottiin, että kurdilainen ratsuväki oli paennut venäläisiä Akabaan laaksossa. Kurdien keskuudessa raportoitiin ”täydellisestä mielen masennuksesta.” Osmanien vaatimus pyhästä sodasta ympärysvaltoja vastaan ei saanut kannatusta muslimimaailmassa. ”Tämä on johtunut siitä, että pyhä sota voidaan julistaa ainoastaan kaikkia kristittyjä vastaan.” Itämerellä saksalaiset risteilijät moukaroivat tykeillään Libauta Liivinmaan rannikolla. Pommitus sytytti kaupungissa tulipaloja, eikä siviiliuhreilta vältytty.

 

Länsirintamalta raportoitiin sateiden vaihtuneen pakkasiin. Saksalaiset luottivat jäätyvän maan helpottavan heidän etenemistään ja toivat rintamalle 7 000 pioneeria rakentamaan kulkuteitä tulvakenttien ylitse. Sotaa käytiin myös aina vain enemmän ilmassa. Ranskalaiset kertoivat useista onnistuneista lentotiedusteluretkistä, kun taas saksalaiset olivat pommittaneet Taube-mallisilla koneilla Amiensia. Reimsin katedraalikaupunkia saksalaiset eivät pommittaneet lentokoneilla vaan raskaalla kenttätykistöllä. Pohjanmeren rannikolla kuninkaallisen laivaston alukset olivat puolestaan pommittaneet Seebrüggeä, missä ne olivat osuneet viiteen saksalaisia sotilaita kuljettaneeseen rautatievaunuun. Dardanellien luona englantilaiset sukellusveneet olivat tehneet hyökkäyksiä turkkilaisia laivoja vastaan. Lontoosta kerrottiin Atlantille pyrkineen saksalaisristeilijä Yorckin ajaneen Pohjanmerellä miinaan ja uponneen. Brittilehdistö ennakoi, että talven tullessa laivasto-operaatiot muuttuisivat jäätyneellä Itämerellä mahdottomiksi, mistä syystä saksalaiset todennäköisesti siirtäisivät sotalaivoja Itämereltä Pohjanmerelle ja Britanniaa vastaan. Italiassa suoritettiin liikekannallepanoa, vaikka maa ilmoitti yhä pysyvänsä puolueettomana. Romaniassa kansan enemmistö vaati sotaa Itävalta-Unkaria vastaan, kun taas Bulgariassa itävaltalaiset diplomaatit maanittelivat Bulgariaa aloittamaan hyökkäyssodan Makedonian valtaamiseksi.

 

Inkeri muisteli myös kulunutta kesää, jolloin vesilentokone lensi Novaja Zemljan saarelle viisi edestakaista matkaan hakiessaan luutnantti Sedovin retkikuntaa sieltä pois. Lennot kestivät reilut neljä tuntia, ja kolmannella lennolla ranskalaismallisen koneen moottori meni epäkuntoon. Koneen oli laskeuduttava merelle, mistä moottorivene hinasi sen rantaan. Pakkasta oli joka lennolla 5–7 astetta Réaumurin asteikolla, mikä tarkoitti n. 6–9 pakkasastetta Celsiuksen mitalla. ”Lentää voi arktisessa seudussa päivällä ja yöllä, koska aina on valoisaa. Heinäkuu on siellä pidettävä parhaana lentokuukautena. Lämpimään vaatetukseen on ilmailijan pantava erityistä huolta.”

 

Lehden viimeisellä sivulla kerrottiin Lieksasta kotoisin olevan työnjohtaja S:n kokemuksista Puolan rintamalla. S. oli heti sodan alussa ilmoittautunut vapaaehtoiseksi Venäjän armeijaan ja saanut peruskoulutuksen Sisä-Venäjällä. ”Suomalaisia taistelee Venäjän armeijan riveissä varsin lukuisasti ja kohdellaan heitä erittäin hyvin. Upseeristo on suomalaisille hyvin suosiollista, samoin sotamiehetkin.” Varsovaan saavuttuaan S:n osasto oli määrätty kaupungin länsipuolelle sijaitsevalle suoalueelle, missä liikkuminen tuotti hankaluuksia. Alueen harvat talot olivat tyhjiä, sillä asukkaat olivat paenneet joko saksalaisten tai venäläisten (tai kumpienkin) tieltä. S:n osasto joutui hyvin pian taistelukosketukseen vihollisen kanssa. Aluksi taisteltiin kivääritulella, mutta pian yhteenotto muuttui pistimillä käydyksi lähitaisteluksi. S. haavoittui pistimestä toiseen poskeensa. Seuraavana päivänä taistelu käytiin vain ampumalla, mutta kolmantena päivänä se kehittyi jälleen pistintaisteluksi. Tällä kertaa S. sai pistimen käsivartensa lävitse, ja hänet otettiin Punaisen ristin sidontapaikalle. Lopulta haavoittunut S. lähetettiin takaisin Lieksaan toipumaan. ”Kysyttäessä ilmoitti hän vakaan aikomuksensa olevan, heti kun on parantunut lähteä takaisin rintamaan, ottaakseen osaa taisteluihin.” S. kuvaili pistintaistelua intensiiviseksi kokemukseksi, jonka melskeessä nälkä, väsymys ja kaikki muutkin tunteet katoavat. Mielessä on ainoastaan yksi ajatus: ”päästä mahdollisimman pian viholliseen käsiksi.” Taktisesti pistintaistelussa etu on puolustautujalla, sillä hyökkäävä sotilas väistämättä paljastaa itseään ja mahdollistaa vastaiskun osuman. S. kehui venäläisten aseveljiensä hyvää yhteishenkeä ja taistelumoraalia. Tieto kuulemma kulki erinomaisesti ylhäältä alaspäin, ja miehistö oli koko ajan tietoinen sodan olosuhteista ja omasta tehtävästään. Inkeri päätti S:n kertomuksen seuraavaan päätelmään:

”Kaikesta siitä, mitä kertoja oli lyhyenä armeijassaolonsa aikana kokenut, voi saada sen vakaumuksen, että Venäjä on käynyt tähän sotaan täysin tietoisena ja varmana siitä, että se tulee murskaamaan vihollisensa.”

 

Viimeisen sivun alareunassa oli Robert Edgrenin Suomalaisen kirjakaupan mainos (Pietari, Suuri Tallikatu 8). Tilattavaksi tarjottiin kahta kansainvälistä sotaa käsittelevää kuvallista kirjaa: Eino Voionmaan Suurvaltain sota ja Rudolf Holstin Maailmansota.