Kansanvallan puolustuspuhe 1600-luvulta

 

Harva nykyihminen lienee koskaan kuullut Marchamont Nedhamista. Omana aikanaan, 1600-luvun puolivälin Englannissa, Nedham oli kuitenkin tunnettu kommentoija ja propagandisti – onpa häntä jopa nimitetty ”maailman ensimmäiseksi suureksi journalistiksi.” Nedham aloitti julkisen uransa Englannin sisällissodan ensimmäisen vaiheen (1642–1646) aikana kirjoittamalla Stuart-kuningas Kaarle I:n vastaista polemiikkia. Parlamentin ja kuninkaan välisten rauhanneuvotteluiden aikana Nedham ylitti kuninkaan henkilöön menneellä kritiikillään hyvän maun ja poliittisen tarkoituksenmukaisuuden rajat ja hänet passitettiin muutamaksi viikoksi vankilaan. Sieltä palattuaan Nedham esitti henkilökohtaisesti pahoittelunsa loukkaamalleen kuninkaalle, ja sisällissodan puhjettua uudelleen vuonna 1648 Nedham valjasti kynänsä rojalistien palvelukseen. Kaarlen menetettyä päänsä ja parlamentaristien voitettua sodan Nedham löysi itsensä taas vankilasta, nyt rojalismista syytettynä. Vankilan hämärässä Nedham koki jälleen uuden poliittisen kääntymyksen ja hakeutui vuonna 1649 Englannin uuden hallitsijan, lordiprotektori Oliver Cromwellin kiertoradalle. Tuolloin Nedhamista tuli Cromwellin johtava puolestapuhuja Englannin lehdistössä, hänen ”lehdistöagenttinsa”, kuten historioitsija Joseph Frank häntä nimitti. Stuartien palattua valtaan vuonna 1660 Nedham pakeni Alankomaihin mutta palasi muutaman vuoden kuluttua takaisin Englantiin voitettuaan kaunopuheiden tai lahjusten avulla kuninkaallisen armahduksen tasavaltalaisista rikkeistään.

                           Pamflettien ohella Nedham kirjoitti myös kirjoja, jotka käsittelivät pääasiassa valtiotieteen ja hallitusmuotojen päivänpolttavia kysymyksiä. Kiinnostavin ja puhuttelevin näistä Nedhamin kirjoista on mielestäni vuonna 1656 ilmestynyt The Excellencie of a Free-State, joka esittelee joukon perusteluita kansanvaltaisen hallitusmuodon (Free State) puolesta. ”On kiistämätön sääntö”, Nedham kirjoittaa, ”että kansa (tai paremminkin ne, jotka valitaan järjestelmällisesti edustamaan kansaa) on oman vapautensa paras turvaaja…” Tämän jälkeen Nedham esittää argumenttinsa tueksi seuraavat neljätoista seikkaa.

 

i.                              Kansalaiset eivät juonittele toistensa oikeuksien riistämiseksi vaan keskittyvät ainoastaan omiensa suojelemiseen. Näin ei ole monarkkien ja yksinvaltiaiden laita, jotka ovat tottuneet katselemaan asioita hallitsemisen näkökulmasta ja joille kansan alistaminen on yhdistelmä turvallisuusasiaa, politiikkaa ja valtioviisautta.

ii.                            Kansanvalta perustuu siihen, että siitä on kantajilleen enemmän taakkaa kuin hyötyä. Tässä kohtaa Nedham viittaa muinaiseen Cincinnatukseen, joka raastettiin vastentahtoisesti kuokan kahvasta Rooman valtakunnan ruoriin. Täytettyään raskaan velvollisuutensa konsulina Cincinnatus luopui vallasta ja palasi helpottuneena takaisin peltotöihinsä.

iii.                          Kansanvalta on vaihtuvaa ja siten paras turva korruptiota vastaan. Jos valta pysyy jatkuvasti yksissä ja samoissa käsissä, yhteiskunnalliset vapaudet ovat uhattuina.

iv.                          Alati vaihtuva kansanvalta on paras lääke faktionalismin lapamatoa vastaan. Tällä Nedham tarkoitti erilaisia intressiryhmiä, joiden kyky edistää salajuoniaan pitkällä aikavälillä nojaa vallan kahvassa pysyttäytymiseen. Vaihtuvilla kansanedustajilla ei ole mahdollisuutta edistää näitä faktionaalisia intressejä.

v.                            Vaihtuva kansanvalta torjuu faktionalismin tavoin myös oman edun tavoittelua. Kun valta Roomassa oli pidemmäksi aikaa keskittynyt senaatin seinien sisälle, Nedham kirjoittaa, senaattorit ryhtyivät ajamaan ensisijaisesti omia eivätkä kansan etuja.

vi.                          Hallinnon tarkoituksena on luoda kansalaisille hyvät ja turvalliset elämänpuitteet sekä turvata heidän oikeutensa. Oli siis loogista, että tavalliset kansalaiset ymmärsivät parhaiten ”mistä kohtaa kenkä milloinkin puristaa” ja että siten he saattoivat valtaa käytellessään löytää parhaat ratkaisut ongelmiin. Tästä periaatteesta Nedham tarjosi esimerkkeinä Rooman ensimmäiset senaattorit, jotka olivat tunteneet muinaisten etruskikuninkaiden sorron muun kansan tavoin. Vasta oltuaan pitempään vallassa senaattorit vieraantuivat arjen todellisuudesta ja sortuivat ”samanlaisiin mielettömyyksiin kuin heitä edeltäneet kuninkaat.” 

vii.                         Kansanvalta on ainoa hallitusmuoto, jossa vallan ovet eivät aukea ainoastaan niille, jotka ajavat jonkun tietyn ruhtinaan tai faktion etuja. Vaikkei Nedham tuota sanaa käytäkään, hän viittaa tässä yhteydessä meritokratiaan, jossa valta myönnetään kykyjen eikä poliittisten kytkösten perusteella. Esimerkkinä on jälleen Cincinnatus, joka valittiin Rooman konsuliksi politiikan ulkopuolisena mustana hevosena, ainoastaan taitojensa ja viisautensa ansiosta.

viii.                       Vain kansa osaa arvostaa vapautta. Kuninkaita ja ruhtinaita kiinnostaa eniten salata kansalta se, mitä todellinen vapaus on, tai sitten vain tarjoilla sille oma valheellinen ja vääristynyt harhakuvansa vapaudesta. Kun kansa on noussut vallan näyttämölle, se voi verrata nykyistä vapauttaan aiempaan alisteisuuteensa. Näin kansa ymmärtää automaattisesti sen historiallisen itsestäänselvyyden, että ainoa tapa turvata vapaus on säilyttää valta kansan itsensä käsissä.

ix.                           Kansanvalta halajaa vähemmän ylellisyyttä kuin kuninkaat ja ruhtinaat. Siellä, missä ylellisyydentavoittelu ottaa vallan, Nedham kirjoittaa, hallinnolla on taipumuksena kehittyä kohti tyranniaa. Ylellisyydentavoittelu on eläimellinen vietti, joka rikkoo käytöstapoja, kohtuullisuutta ja rationaalisuutta. Vapaus on kaikkein turvatuin sellaisessa hallitusmuodossa, jossa hallitsijat ovat vähiten altistuneita ylellisyyden houkutuksille ja ansoille.

x.                            Kansanvalta iskostaa kansalaisiin jalomielisen, aktiivisen ja ylevän hengen. Jokaisella miehellä (edes Nedham ei ollut niin vapaamielinen, että olisi olettanut kansalaisvapauksien koskevan naisia!) on oma osakkuutensa kansanvallassa, ja kansanvallassa kollektiivinen menestys on myös jokaisen yksilön henkilökohtainen onni. Kansanvallassa kadunmies iloitsee vallankäyttäjille osoitetuista palkkioista ja huomioista, sillä hänellä on samat mahdollisuudet yltää valtiollisiin ansioihin kuin kaikilla muillakin.

xi.                           Kansanvallassa kaikki päätökset tehdään yleisellä hyväksynnällä, mikä automaattisesti tarkoittaa mukautumista lain ja oikeuden asettamiin rajoihin. Kansanvallassa päättäjät tuntevat vallankäyttönsä rajat paremmin kuin muissa hallitusmuodoissa ja ovat alistuvaisempia kärsimään ansaitun rangaistuksensa jos he rikkovat noita rajoja. Kansanvalta ei toisin sanoen ole mielivaltaa.

xii.                         Kansanvalta mukautuu parhaiten ihmisen luontoon ja käytökseen, sillä kuten muinainen Cicero kirjoitti, ”ihminen on jalo olento, jolla on syntyjään taipumus hallita eikä tulla hallituksi.” Kansanvallassa tämä ihmisluonteen perustaipumus toteutuu parhaiten, sillä siinä kaikki ovat hallitsijoita, ja kansanvallan kautta heidän tarvitsee mukautua vain omaan tahtoonsa.

xiii.                       Tyrannian ja sorron mahdollisuus on kaikkein pienin kansanvallassa. Kansanvalta ei oleta, että kaikki yhteiskunnan jäsenet ovat yhdenvertaisia (sellainen ajatus oli Nedhamista vastenmielinen), mutta että kaikkien olosuhteet ovat yhdenvertaisia. Kansanvallassa valtaa ei anneta kasautua liikaa yhden yksilön käsiin, eikä yhdenkään rangin tai eturyhmän anneta tehdä itsestään mitään etuoikeutettua aatelisluokkaa.

xiv.                       Viimeinen muttei vähäisin perustelu on se, että kansanvallassa kaikki vallankäyttäjät ovat tilivelvollisia mahdollisista virheistään ja väärinkäytöksistään. Tunaroivalla tai rikollisella kansanedustajalla ei toisin sanoen ole mitään etuoikeutta pysyä ikuisesti vallankahvassa, vaan hänet voidaan jättää äänestämättä uudelleen virkaansa.

           

Näitä Marchamont Nedhamin ajatuksia voi kukin maistella itsekseen ja pohtia niiden merkityksellisyyttä nykymaailmassa. Noissa neljässätoista perustelussa on sellaisia kohtia, jotka ovat jo toteutuneet nykyisessä kansanvallassa, sellaisia, jotka saisivat vielä toteutua ja kenties jopa sellaisia, jotka voisivat pysyäkin toteutumattomina. Minun kantani on, että olemassa olevan kansanvallan ei tulisi ainakaan vähentyä nykyisestä tasosta. Siitä Marchamont Nedhamkin olisi ollut samaa mieltä.