Miltä lähestyvä joulu
näyttäytyi Pietarissa ja sen ympäristössä asuneiden inkeriläisten silmin
joulukuun 22. päivä vuonna 1916? Kysymykseen on löydettävissä vastauksia
tarkasteltaessa Pietarissa ilmestynyttä sanomalehti Inkeriä, joka oli oman
ilmoituksensa mukaan ”edistysmielinen, kansanvaltainen, puolueeton
sanomalehti.”
Heti etusivulla oli
työpaikkailmoitus: ”Kauppa-alaan ja venäjän kieleen täysin perehtynyt henkilö
saa heti Kauppamatkustajan paikan. Kirjalliset tarjoukset palkkavaatimuksineen
ja suosituksineen lähetettävät ennen 1–14/1 1917 osotteella: A. PRIKANDER,
Fontakka no. 86, kort. 12, Petrograd.”
Ensimmäisessä
uutiskatsauksessa ihmeteltiin sitä, että vaikka voin myynti oli Suomessa
kasvanut vuoden 1916 aikana edellisvuoteen verrattuna, voipula oli säilynyt ja
jopa pahentunut Suomen suurissa kaupungeissa. Syynä ilmiöön oli venäläisten
lehtien mielestä voin salakuljetus Ruotsiin, mitä osaltaan edesauttoi
tullitarkastajien vähäisyys Ruotsin puolella rajaa. Venäjän viranomaiset olivat
reagoineet ilmiöön tehostamalla tullitarkastusta omalla puolellaan rajaa.
”Siitä huolimatta tapahtuu täälläkin salakuljetusta koska samasta voista, josta
Helsingissä maksetaan 5 mk, maksetaan Pietarissa 17–18 mk. Näin ollen
suomalaiset kieltoasetukset hyödyttävät ainoastaan salakuljettajia.” Venäjällä
toivottiinkin, että Suomen senaatti poistaisi voin vientikiellon Pietariin.
Pietarissa uutisoitiin
20. joulukuuta, että oikeusministeri Makarov oli saanut eron ja hänen tilalleen
oli nimitetty salaneuvos N. A. Dobrovolski. Venäläiset sanomalehdet ihmettelivät
ministerinvaihdosta. ”Viime vuosina on muutoksia ollut niin monta ja ovat ne
kaikki tapahtuneet niin odottamatta, ettei nyttemmin enään mikään voi
kummastuttaa. Henkilövaihdosten tavallisuus ja loputon kirjavuus poistaa kaikki
epäilykset siitä, että näillä muutoksilla olisi mitään merkitystä ohjelmaan,
valtiolliseen suuntaan nähden.”
Joulukuun 19. päivä oli
Pietarissa kerrottu lyhyesti seuraava uutispommi: ”Tänään tammikuun 1:nä
[juliaanisen kalenterin mukaan] varhain aamulla tavattiin Pietarin sillan luona
rantaan ajautuneena Grigori Rasputinin ruumis. Poliisi tutkii asiaa.” Torstaihin
mennessä Rasputinin murhasta oli tihkunut esille lisätietoja tai vähintäänkin
uusia huhuja. Sanomalehti Russkija Vjedomostin mukaan veriteon takana oli
joukko ylhäisöön kuuluvia nuoria miehiä. ”Murhan toimeenpanija valittiin
arvalla.” Muut lehdet tiesivät, että Rasputinin ruumiissa oli kaksi
ampumahaavaa, toinen rinnassa ja toinen päässä. ”Ruumiin kasvot olivat
muodottomat. Jalat oli tukevasti sidottu köydellä.”
Kolmannella sivulla
uutisoitiin jopa unia. ”Omituisia unia kertoo nähneensä eräs L:n seurakunnan
nainen. Kirkossa oli muka syntynyt suuri hälinä jumalanpalveluksen aikana ja
oli siellä levitetty sanomalehtiä, joissa oli punaisia kuvia. Samoin oli
samaisessa kirkossa venäläinen pappi jakanut ehtoollista mykille. Myös oli
kirkkoon astunut sotamies vieden mennessään toisen kattokruunuista. Toinen tuli
nostettua ylemmäksi. Levottomat ajat vaikuttavat.” Pietarilaisia
raitiotievaunumatkustajia puolestaan vainosivat taskuvarkaat. Eräs uhreista oli
suomalainen kanttori, jonka housuntaskusta vietiin 43 ruplaa sisältänyt lompakko.
Sotauutiset kertoivat
vihollisen vilkkaasta ilmatoiminnasta länsirintamalla. Yksi viholliskone oli
ammuttu alas ilmatorjuntatykistön toimesta, kaksi muuta ampuivat alas venäläisten
omat ilmailijat. Batkuvin, Manajuvin ja Garbusovin kylien alueella oli
vihollinen ryhtynyt maahyökkäykseen venäläisten asemia vastaan. Yhden
komppanian juoksuhauta joutui vihollisen käsiin, mutta se vallattiin
vastahyökkäyksellä pian takaisin. ”Samanaikaisesti tämän kanssa pommitettiin
Malinovkin kylän aluetta pommeilla, jotka räjähtäessään synnyttivät sakean,
keltaisen ja kauan koossapysyvän savun.” Romanian rintamalla eräs venäläinen
tarkka-ampujarykmentti teki kiivaan hyökkäyksen Guljankan kylää vastaan.
Tarkka-ampujat ottivat vangiksi kaksi lääkäriä, kuusi upseeria ja 205
sotamiestä. Sotasaaliiksi jäi viisi tykkiä ja kahdeksan konekivääriä. ”Täydentävien
tietojen mukaan kulki t. k. 20. englantilainen panssariauto nopeasti kanavan
vartta Brailasta Viziruun kulkevaa viertotietä pitkin tuottaen viholliselle
suurta mieshukkaa.”
Viimeisellä sivulla
päivitettiin tietoja Englannin Kanaalin alittavan tunnelin suunnittelutyön
edistymisestä. Hanketta oli ensi kerran esitetty jo aikaa sitten vuonna 1857,
ja se oli otettu yhä uudelleen esille vuonna 1870 ja 1914. Vuonna 1870
englantilaiset yhtiöt olivat jo ennättäneet aloittaa ennakkotyöt, mutta hanke keskeytyi
vuonna 1882 sotapäällikkö Wolseleyn vastustuksesta. ”Hän pelkäsi ranskalaisten
hyökkäystä Englantiin, osoitti, että tuhansia ranskalaisia sotamiehiä voi
turisteiksi pukeutuneina tulla Englantiin ja sodan syttyessä vallata tunnelin suun.”
Tällä kertaa aloite tunnelityön jatkamisesta tuli englantilaisten itsensä
taholta. ”Tämä sota, johon ovat ottaneet osa englantilaisetkin, on saanut
heidät vakuutetuksi tunnelin tarpeellisuudesta ja Englannin hallitus rupesi
kehottamaan Ranskaa kysymyksen piakkoiseen ratkaisemiseen.” Suunnitellun
tunnelin pituus olisi 53 km, josta 33 km kulkisi meren alla. Vierekkäin kulkisi
kaksi lieriömäistä tunnelia 15 metrin päässä toisistaan ja yhdistettyinä
toisiinsa haarautumilla. Rakennustyö tehtäisiin 100 metriä merenpohjan
alapuolella. Merenpohja ei päästäisi vettä lävitse ja olisi helppo louhia. Päivässä
tunnelia voitaisiin louhia 20 metriä eli vuodessa kuusi kilometriä. Tällöin
tunneli valmistuisi viidessä vuodessa. ”Jotta äkkinäinen hyökkäys tunnelin
kautta Englantiin olisi mahdoton, sijoitetaan kaikki sen liikennelaitokset Englannin
puoleiselle rannalle. Milloin hyvänsä voidaan sieltä käsin sammuttaa tunnelissa
sähkövalo ja ilmanvaihto. Helposti voidaan tunnelissa kulkeva juna suistaa
raiteilta, niin että vaunujen pirstaleet täyttävät tunnelin, joka on vain 6
metriä läpimitaltaan. Englannin puoleisella rannalla kulkee rata sitä paitsi 2
kilometriä rautaisten pylväiden päällä, jotka voidaan kaataa muutamilla
laukauksilla englantilaisesta sotalaivasta.” Tunnelin rakentamiskustannukseksi
arvioitiin 400 miljoonaa frangia, mikä oli pieni summa sodankäyntiin
upotettujen kulujen rinnalla. Valmistuttuaan tunnelissa odotettiin kulkevan
vuorokaudessa vähintään 50 junaa ja mahdollisesti jopa kolminkertainen määrä.
Vuosittainen matkustajamäärä olisi 130 000 henkeä. Matkustaja- ja
tavaraliikenne tuottaisi vuodessa 38 miljoona frangia eli tunneli maksaisi
itsensä takaisin reilussa kymmenessä vuodessa.
Inkeri julkaisi
uutislehden mukana mainos- ja juttu liitteen. Kasanskinkadulla sijaitseva Zander–opisto
mainosti ”ruotsalaista konevoimistelua, hierontaa, värähtelyä, (vibratsioni)
sähkötystä, kuivailmakylpyjä.” Suomalainen valokuvaamo Renessans tarjosi
suomalaisille asiakkaille 25 prosentin hinnanalennusta. Lääkäri Levi lupasi parantaa
tippuria, syfilistä, sukupuolista voimattomuutta ja onanismin seurauksia.
Pääkirjoituksessa
toivottiin inkeriläisten kansallista ja hengellistä heräämistä. ”Turhaa lorua
on puhe heimomme tulevaisuudesta, vapaudesta, sen valistamisesta ja muusta
senkaltaisesta kauniista, ellei kansassa ole siveellistä voimaa. Ilman uskoa
Jumalaan kansamme muukalaistuu, ilman uskoa sivistys ja valistus muodostuu
hienostuneeksi raakuudeksi, ilman uskoa vapaus muuttuu vallattomuudeksi.” Kolumnissa
”Ääriviivoja” pohdittiin inkeriläisen kansan erityispiirteitä. ”Läpikäyvänä
piirteenä meillä on jonkinlainen kaksinaisuus. Se näkyy jo heimomme asuman
maa-alueen luonnosta, josta osa muistuttaa metsäisiä ja kukkulaisia Suomen
seutuja, osa suuren emämaamme puuttomia lakeuksia. Se näkyy myös asukkaissamme
itsessään. Jos tapaat Inkeriläisen esim. junassa tai muualla, voit luulla häntä
toisinaan suomalaiseksi, toisinaan venäläiseksi; mutta tutustuttuasi häneen
huomaat, että hän ei ole kumpaakaan, vaikka hänessä on molempia; löydät hänestä
kolmannen piirteen, oman inkeriläisen. Sama kaksinaisuus on kaikissa kohdin, se
on taloudellisissa oloissa, se on myös kirkossa, uskonnollisuudessa j. n. e.”
Toisin kuin Suomen suuriruhtinaskunnan
miehiä, keisarikunnan sisällä asuvia inkeriläisiä ei ollut vapautettu
asevelvollisuudesta. Inkeri muisti rintamalla olevia nuorukaisia yleisökirjeellä.
Lukija toivoi inkeriläisten rintamamiesten muistavan sanomalehti Inkerin
olemassaoloa ja toivoi heidän kirjoittavan siihen, kun vain mahdollista. ”Toivon,
kuten moni muukin, että te kohta voisitte palata tänne suloiseen synnyinmaahanne,
ihanaan Inkeriin, jossa sitten voisitte rauhassa ja häiritsemättä työskennellä kotinne,
kansanne ja tämän ”Inkeri” lehtemme hyväksi. Olkaa terveinä ja voikaa hyvin! Sitä
toivoo teille kansalaisenne ja ystävänne Keltossa. Rosmittalassa marraskuun 27
pnä 1916. Jaakko Haimi. *) Tämän kirjeen sanelija on sokea vanhus.”
Lehden lopussa oli
kuolinilmoitus. ”Äsken tuli viesti etelästä, joka kertoi, että 19-vuotias
nuorukainen Juhana Matinpoika Iivarinen oli siirtynyt pois täältä. Kaipauksella
ajattelee jokainen, joka tuli tuntemaan nuoren rehellisen Juhanan, tuota etevää
nuorukaista. Jo koulussa oli hän osottanut suuria luonnonlahjoja ja
varttuessaan osotti omaavansa myös kauniin sielun. Vanhempansa hänestä iloa ja
hyvää turvaa elämänsä ehtoolla odottivat. Tosin oli kuitenkin säädetty.
Rakastettu oli hän sotilastoveriensa parissa niistä kirjeistä päättäen, joita
toverit ovat vanhemmille lähettäneet. Kepeät mullat kunnon nuorukaiselle!”
Viikonpäivä 22.
joulukuuta oli vuonna 1916 torstai.
