maanantai 9. heinäkuuta 2018

Utrechtin rauhasta 300 vuotta - ketä kiinnostaa?


Tänään huhtikuun 11. päivä tulee kuluneeksi 300 vuotta Utrechtin rauhaan johtaneen sopimuksen ensimmäisestä allekirjoituksesta. Lupasin aiemmassa kirjoituksessani palata tähän aiheeseen ja seurata, missä määrin Utrechtin rauhaa tullaan muistelemaan mediassa.

Aluksi on syytä avata Utrechtin rauhan ja siihen johtaneiden tapahtumien taustoja. Utrechtin rauha liittyy Espanjan perimyssotana (1701–1714) tunnettuun konfliktiin. Kyse oli äärimmäisen monipolvisesta sodasta, jonka ytimessä oli kysymys Espanjan valtaistuimen perimyksestä viimeisen Habsburg–kuninkaan Kaarle II:n (1661–1700) kuoleman jälkeen. Epämuodostunut ja steriili Kaarle II oli nimennyt seuraajakseen sisarpuolensa lapsenlapsen Filip de Anjoun. Tällainen perimysjärjestely herätti kauhistusta kautta koko Euroopan, sillä alaikäisen kruununperijän isoisä oli itse Ludvig XIV, Ranskan mahtaileva ja sodanhimoinen Aurinkokuningas.  Ludvigia oli syytäkin pelätä, sillä hänen vallanhimonsa vuoksi Euroopassa oli jo koettu kaksi veristä sotaa, Ranskan ja Alankomaiden sota 1672–1678 ja yhdeksänvuotinen sota 1688–1697. Vaarana Ranskan kilpailijoiden kannalta oli se, että Ranskan ja Espanjan kruunut saattaisivat kummatkin päätyä Aurinkokuninkaan lapsenlapsen kulmille. Kaarle II oli yrittänyt estää tällaista skenaariota koskaan toteutumasta määräämällä testamentissaan, että mikäli Filip V (kuten nuori Anjou tunnettiin Espanjan kuninkaana) perisi Ranskan kruunun, siirtyisi Espanjan kruunu Itävallan arkkiherttua Kaarlelle, keisari Leopold I:n pojalle.

Leopold I, joka näki Bourbonit Espanjan valtaistuimella vakavana uhkana Itävallan Habsburgien valta-asemalle sekä koko Euroopan valtatasapainolle, ryhtyi ennaltaehkäisevään sotatoimeen estääkseen Bourboneita vakiinnuttamasta valtaansa Espanjan italialaisilla alusmailla ja hyökkäsi vuonna 1701 Milanon herttuakuntaan, Espanjan pohjoisimpaan läänitykseen Italian niemimaalla. Jälleen kerran Euroopassa syttyi sota Bourbonien ja Habsburgien välillä. Pian sota entisestään laajeni, kun Alankomaat ja Englanti liittyivät Itävallan rinnalle omia kauppapoliittisia intressejään ajaakseen. Sota kesti toistakymmentä vuotta, ja sitä leimasivat veriset taistelut ja piiritykset, kuten Blenheim, Ramillies, Almansa ja Malpalquet, joissa menehtyi kerrallaan tuhansia sotilaita. Verisillä tappotantereilla niittivät kuolematonta mainetta sotapäälliköt John Churchill, tunnettu myös Marlborough’n herttuana, sekä ruhtinas Eugenio di Savoia-Carignano, eli prinssi Eugen.

Sodan kääntyminen Itävallan eduksi alkoi huolettaa Englantia ja Alankomaita, jotka eivät halunneet päätyä tilanteeseen, jossa yhtä hegemonista valta-asemaa tavoittelevaa dynastiaa torjuttaessa tilalle nostettaisiin toinen. Englanti ja Ranska pääsivät alustavaan sopuun jo vuonna 1712, jolloin päätettiin yleisten rauhanneuvotteluiden aloittamisesta Utrechtissä kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhankokouksen esimerkin mukaisesti. Toisin kuin kolmikymmenvuotisen sodan aikana, sotatoimia ei jatkettu neuvotteluiden aikana, vaan osapuolet olivat sopineet tulitauosta jo ennen varsinaisia neuvotteluita. Ensimmäinen sopimus solmittiin huhtikuun 11. päivä vuonna 1713, jolloin Ranska solmi rauhan Englannin, Alankomaiden, Savoijin, Preussin ja Alankomaiden kanssa. Espanja solmi omat rauhansa myöhemmin, vuosien 1713–1715 välisenä aikana. Ranskan ja keisarikunnan välinen rauha solmittiin Rastattissa maaliskuussa 1714.

Utrecthin rauhansopimus järjesteli uudelleen Euroopan valtiollista karttaa ja eri valtioiden välisiä voimasuhteita. Tärkeimpänä kohtana pidettiin sitä, jossa Espanjan Filip V luopui kaikista omista ja jälkeläistensä vaateista Ranskan kruunuun. Tämä kohta ei ehkä osoittautunut aivan niin ratkaisevaksi kuin mitä oli alun perin ajateltu. Espanjan Bourbonit muodostivat kylläkin oman kuningashuoneensa, mutta he pysyivät silti ranskalaisten sukulaistensa kiertoradalla aivan vuosisadan loppuun asti, jolloin Bourbonien Espanja joutui nielaistuksi Ranskan vallankumouksen ja Napoleon Bonaparten valloitussotien pyörteisiin. Oleellisimpia olivat ne päätökset, joilla Habsburgien Espanjan jäämistö jaettiin Euroopan eri valtakuntien välillä. Espanjan Alankomaat, Napolin kuningaskunta, Sardinia ja suurin osa Milanon herttuakuntaa siirtyivät Habsburgien suvun itävaltalaisen haaran omistukseen. Savoiji sai itselleen Sisilian ja Portugali vahvistuksen omalle valta-asemalleen Brasiliassa. Gibraltar lohkaistiin Englannille, joka pitää sitä hallussaan yhä tänäkin päivänä. Myös Ranska joutui suostumaan alueellisiin myönnytyksiin, tosin Atlantin takaisessa Pohjois-Amerikassa. Siellä Ranska luopui kaikista vaateistaan Newfoundlandiin ja nykyisen Mainen osavaltion kohdalla sijainneeseen Acadian alueeseen. Karibialla Ranska joutui luovuttamaan Englannille St Kittsin saaren. Alankomaalaiset joutuivat tyytymään vain muutamaan Espanjan Alankomaista luovutettuun kaupunkiin sekä entistä edullisempiin tullitariffeihin. Kaupallisista artikloista synkin oli niin sanottu Asiento, jossa Espanja myönsi englantilaisille monopoliaseman Espanjan amerikkalaisiin siirtomaihin suuntautuvassa orjakaupassa.

Utrechtin rauhalla oli myös yksi ei-toivottu sivuvaikutus. Espanjan perimyssodan aikana kilpailevat merivaltiot olivat varustaneet itselleen entistä suuremmat sotalaivastot yksityisten sotilasurakoitsijoiden kautta. Rauhan laskeuduttua myös merten aalloille yksityisille merisotaurakoitsijoille ei enää ollut tarvetta, ja heidän sopimuksensa irtisanottiin. Työttömät sotilasurakoitsijat siirtyivät laivoineen Karibian merialueille, missä he ryhtyivät jatkamaan kaappaustoimintaa omissa nimissään. Utrechtin rauhaa seurannutta vuosikymmentä pidetäänkin yleisesti Karibian merirosvojen kultakautena.

Utrechtin rauhaa voi siis hyvin pitää merkittävänä risteyskohtana yhteisessä eurooppalaisessa historiassamme. Niinpä voisi kuvitella rauhansopimuksen 300-vuotispäivän saavan osakseen huomiota viestintävälineissä. Tällainen kuvitelma jää vain… kuvitelmaksi. Lyhyesti sanottuna, ainoa löytämäni media meillä tai missään muuallakaan, joka uutisoi Utrechtin rauhan 300-vuotispäivästä, oli uutissivusto Newsahead. Syytä tähän vaitioloon voi vain arvailla. Onko Euroopan unionin sisäinen ilmapiiri nyt sellainen, ettei vanhoja haavoja haluta kaivella auki? ”Don’t mention the war”, kuten televisiosarjan Pitkän Jussin majatalo Basil Fawlty sanoisi. Toinen vaihtoehto on se, että Utrechtin rauha ja sitä edeltänyt sota ovat kokonaan unohtuneet tai sitten niistä ei ole alun perin ikinä kuultukaan. Oli miten oli, kumpikin vaihtoehto heijastuu huonosti vaikkapa sellaisiin Utrechtin rauhan täysin sivuuttaneisiin lehtiin kuin Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet, jotka kaikkitietävässä oikeistoliberalismissaan ovat aina pitäneet itseään jonkinlaisina kansakunnan itseoikeutettuina valistuskynttilöinä. Irvokasta kyllä, HS muisti juhlistaa niinkin tärkeää merkkipäivää kuin Top Gear -ohjelman juontajan Jeremy Clarksonin syntymäpäivää. 

Ja ei, Jeremy Clarkson ei täyttänyt edes pyöreitä vuosia.


Julkaistu blogissa Scripturae 11.4.2013.

1 kommentti:

  1. Viisi vuotta sitten tuli kuluneeksi 300 vuotta Utrechtin rauhasta. Kyselin tuolloin, kiinnostiko asia Suomessa ketään.

    Voitte vapaasti arvata vastauksen.

    VastaaPoista