keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kartalta kadonneet



Viime viikolla kansainvälisessä mediassa ihmeteltiin Australian ja Uuden Kaledonian välillä sijaitsevaa Sandy Islandia, jota ei enää näyttänyt olevan olemassa. Saari, joka ilmaantui Tyynen valtameren merikartoille vuonna 1908 ja joka esiintyi vielä hetki sitten Googlen karttapalvelussa, oli kadonnut jäljettömiin.

Mystiset saaret ovat aihepiiri, joka alkoi kiinnostaa minua jo vuosia sitten, jolloin luin ensimmäisen kerran Raymond H. Ramsayn teoksen No Longer on the Map: Discovering Places that Never Were (1972). Sandy Islandin mysteeri sai minut jälleen tarttumaan Ramsayn kirjaan ja etsimään joukon vastaavia tapauksia historian pölyisiltä sivuilta.

Uuden ajan (1500–1800) merikartoilla kummitteli koko joukko saaria, jotka ovat sittemmin kadonneet. Suurimman kokonaisuuden muodosti Friesland, joka esiintyi venetsialaisen Nicolò Zenon kartalla vuodelta 1558. Friesland oli Islantia suurempi saari, joka sijaitsi keskellä Pohjois-Atlanttia, Grönlannista etelään. Sadan vuoden kuluttua Zenon kartan ilmestymisestä Friesland yhä esiintyi Pieter Heylin hakuteoksessa Cosmographia, jossa sitä kuvattiin eurooppalaisten asuttamaksi kalastusyhteisöksi, jolla oli läheiset kauppayhteydet Alankomaihin, Englantiin ja hansakaupunkeihin. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin Färsaarten virheellinen toistuminen kartoilla ja hakuteoksissa. Tähän viittaa se, että monet Frieslandin oletetuista paikannimistä muistuttivat erehdyttävän paljon Färsaarten nimistöä.

Keskiajan mytologiassa läntisellä valtamerellä sijaitsi joukko saaria, jotka tunnettiin ”paholaisen saarina” (Insulae Demonium). Andrea Biancon kartalla vuodelta 1436 esiintyy suuri saari nimeltä La Mao Satanaxio, joka sijaitsi suurin piirtein nykyisen Pohjois-Amerikan rannikolla. Omituinen nimi tulkittiin aikalaispiireissä ”Saatanan kädeksi”, mikä vahvisti uskoa ”paholaisen saarten” käsitteeseen. Oma tutkimusmatkailijasuuruutemme Nils Nordenskjöld esitti asiasta oman tulkintansa, jonka mukaan nimi Satanaxio oli baskia ja tarkoitti Pyhää Anastasiusta. Nordenskjöld piti Satanaxiota todisteena siitä, että baskikalastajat olivat tietoisia Pohjois-Amerikan olemassaolosta jo ennen Kolumbuksen matkaa.

1800- ja 1900-lukujen kadonneet saaret ovat lähes poikkeuksetta sijainneet Etelämantereen ympärysvesillä. Eräs mielenkiintoisimmista tapauksista on Dougherty Island, jonka olemassaoloa puolsi joukko todisteita. Niistä huolimatta saarta ei ole olemassa. Vuonna 1841 englantilainen valaanpyytäjä nimeltä Dougherty teki kirjauksen 5-6 mailia pitkästä saaresta, jonka sijainti oli 59 astetta eteläistä leveyttä ja 120 astetta läntistä pituutta. Vuonna 1860 Doughertyn maanmies kapteeni Keates vahvisti saaren sijainnin ja kuvasi saarta lokikirjassaan, huomioiden jopa saaren luoteisosaan ankkuroituneen jäävuoren. Kuusi vuotta myöhemmin kapteeni Stannard kertoi havainneensa Doughertyn saaren ja sanoi nähneensä monia hylkeitä saaren läheisyydessä. Sitten Dougherty Island katosi. Eräs höyrylaivakapteeni nimeltä Greenstreet etsi saarta tuloksetta vuosien 1894 ja 1910 välillä. Tutkimusmatkailija Robert Scott haravoi aluetta vuonna 1904, ja luotasi Doughertyn saaren oletetussa sijainnissa kolmen mailin syvyyden. Ernest Shackleton, toinen kuuluisa tutkimusmatkailija, ohitti Doughertyn saaren sijainnin vuonna 1909, muttei havainnut mitään saarta. Vuonna 1915 tutkimusalus Carnegie ohitti saaren oletetun sijainnin vain kolmen mailin päästä, muttei havainnut kirkkaasta säästä ja hyvästä näkyvyydestä huolimatta yhtään mitään. Tämän jälkeen Dougherty Island kummitteli kartoissa ainakin vuoteen 1938 saakka. 1950-luvulla se katosi lopullisesti kartoilta.

Mitä saarelle siis kävi? Yksi vaihtoehto on, ettei saarta ollut koskaan olemassakaan ja että Dougherty, Keates ja Stannard olivat nähneet näkyjä. Tämän selityksen uskottavuutta nakertaa se, että Keates ja Stannard tekivät saaresta yksityiskohtaisia havaintoja, kuten rantaan ajautuneen jäävuoren sekä rantavedessä polskineet hylkeet. Toinen selitys on, että Dougherty Island oli olemassa vielä vuonna 1866 mutta vajosi vuosien 1866 ja 1894 välillä Tyyneen valtamereen. Kolmen mailin eli neljän kilometrin syvyys saaren oletetussa sijaintikohdassa kyseenalaistaa tämänkin vaihtoehdon. Uskottavin selitys saattaa olla se, että Dougherty Island oli Antarktiksesta lohjennut jäävuori, jonka merenkulkijat virheellisesti tulkitsivat oikeaksi saareksi. Tähän selitykseen viittaa Keatesin huomio rantaan kiinnittäytyneestä jäävuoresta. Stannardin havaitsemat hylkeet saattoivat nekin olla totta, sillä Etelämantereen hylkeillä on tapana ajautua avomerelle jäävuorien mukana.  

Entäpä sitten Sandy Island? Saaren olemassaolosta ei alun perinkään ollut yksimielisyyttä. Joissain kartoissa saari esiintyi, toisissa ei. Sandy Islandin alkuperä oli vuoden 1908 brittiläisessä amiraliteetin kartassa, jossa sen löytöajaksi oli merkitty vuosi 1876 ja löytäjäksi valaanpyyntialus Velocity. Kyse oli mitä ilmeisimmin väärästä havainnosta, joka toistui ajan myötä kartasta toiselle. Google oli sittemmin mennyt ansaan digitalisoimalla olemattoman haamusaaren karttaansa. Virhe on nyt korjattu, ja Sandy Island on lopullisesti kadonnut kartalta.                                                               

Julkaistu blogissa Scripturae 30.11.2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti