torstai 23. marraskuuta 2017

Hugh Trevor-Roper



Sain jokin aika sitten luetuksi Adam Sismanin kirjoittaman elämäkerran Hugh Trevor-Roper: A Biography. Vuonna 2003 kuollut Hugh Trevor-Roper oli pitkän uran tehnyt englantilainen historioitsija, jonka ainoa suomennoksena ilmestynyt teos oli Tammen vuonna 1963 julkaisema Hitlerin viimeiset päivät. Akateemisen uransa Trevor-Roper teki kuitenkin 1600-luvun eurooppalaisesta historiasta, mitä hän opetti ensin Oxfordissa ja sittemmin Cambridgessa.

Itse tutustuin ensimmäistä kertaa Trevor-Roperin tuotantoon Aberdeenin yliopistossa opiskellessani, jolloin osallistuin historiografian kurssin ryhmätyöhön, jonka aihe käsitteli niin sanottua “1600-luvun yleistä kriisiä” (General Crisis of the Seventeenth Century). Termin oli alun perin lanseerannut historioitsija Eric Hobsbawn vuonna 1954 ilmestyneessä artikkelissaan, mutta käsite vakiintui osaksi akateemista diskurssia vuonna 1959, jolloin Trevor-Roper esitti siitä oman tulkintansa aikakausijulkaisussa Past & Present. En tässä puutu sinänsä kiehtovaan debattiin tärkeänä pitämästäni historiallisesta ilmiöstä (johon kenties palaan toiste) vaan tyydyn sen sijaan muistelemaan, että vaikka pidin Trevor-Roperin argumentointia puutteellisena, teki hänen retorisen kirjoitustyylinsä lennokkuus ja innostavuus minuun silti suuren vaikutuksen.

Näin ollen, kun havaitsin Trevor-Roperin nimen kirjan selkämyksessä Kansalliskirjaston hyllyssä, tartuin heti kirjaan oppiakseni enemmän kiinnostavana pitämästäni varhaismodernistista. Sismanin kirjoittama elämäkerta osoittautui, ikävä kyllä, pettymykseksi. Ei niin, etteikö Trevor-Roperin elämässä olisi ollut aineksia vauhdikkaaseen ja värikkääseen kertomukseen. Trevor-Roper aloitti opiskelunsa Oxfordissa 1930-luvun puolivälissä, jolloin englantilaista yliopistoelämää ravisutteli Espanjan sisällissota ja siihen yleisemmin liittyvä kommunismin ja fasismin nousu. Sodan aikana Trevor-Roper palveli salaisessa palvelussa, missä hänen tehtävänään oli tarkkailla Saksan sotilastiedustelupalvelu Abwehrin radioliikennettä. Sodan jälkeen Trevor-Roper palasi Oxfordin yliopistoon, missä hänet nimitettiin ensin tutkijatohtoriksi ja sittemmin Regius–professoriksi. Opetustyön ja tutkimusprojektien ohella Trevor-Roper ehti myös mennä naimisiin aidon aristokraatin, kenttämarsalkka Sir Douglas Haigin tyttären Lady Alexandran kanssa, kirjoittaa artikkeleita lukuisiin sanomalehtiin ja kiertää maailmaa.

Näistä kiinnostavista aineksista huolimatta Sisman tarjoilee aika tylsän, jopa banaalin, elämäkerran. Englantilaisen biografian traditioon kuuluu valitettavasti kertoa vähän kaikkea vähän kaikesta, mistä syystä myös Sisman juuttuu kuvailemaan Trevor-Roperin kodin sisustusta sekä pohtimaan niinkin oleellista kysymystä, harrastivatko Trevor-Roper ja Lady Alexandra seksiä edellisen virkahuoneessa Meston Collegessa. Fascinating stuff. Itse odotin, että Sisman olisi kertonut enemmän niistä asioista, jotka kiinnostaisivat Trevor-Roperista kertovan elämäkerran ilmiselvintä kohderyhmää, eli toisia historioitsijoita. Silti esimerkiksi Trevor-Roperin New Cambridge Modern History -tietokirjasarjaan kirjoittama tärkeä artikkeli Espanjan 1600-luvun alussa harjoittamasta rauhanpolitiikasta, Pax Hispanicasta, sivuutetaan Sismanin kirjassa vain yhdellä lauseella.

Sismanin kirjan ansio on siinä, että se kuvaa kuinka kuuluisan ja menestyvän historioitsijan elämässä oli myös omat varjopuolensa. Trevor-Roperin itsensä suurin pettymys koski hänen tuotantonsa vaatimatonta kokoa. Trevor-Roperin julkaisut koostuivat suurimmaksi osin esseistä ja artikkeleista. Monografeja oli vain muutama, ja niistä tunnetuin ja myydyin, kertomus Hitlerin viimeisistä päivistä, oli tyyliltään journalistinen eikä käsitellyt Trevor-Roperin omaa akateemista aihepiiriä, 1600-luvun Euroopan historiaa. Uuden ajan historiaa käsittelevän opus magnumin puuttuminen olikin suoranainen häpeän aihe Trevor-Roperille, joka oli aina pitänyt kirjallisena esikuvanaan mammuttimaisen Rooma-historiikin kirjoittanutta Edward Gibbonia.

Vuonna 1983 Trevor-Roperia kohtasi myös valtaisa julkinen nöyryytys, kun hän omaa hölmöyttään meni antamaan asiantuntijalausunnon niin sanotuista “Hitler-päiväkirjoista.” Tuohon tehtävään hänet oli painostanut The Times -lehtiyhtymän tuore omistaja, mediamoguli Rupert Murdoch, joka oli jo ehtinyt maksaa sievoisen summan päiväkirjojen julkaisuoikeuksista ja toivoi siten Trevor-Roperin vahvistavan päiväkirjat aidoiksi. Juuri niin Trevor-Roper erehtyi tekemään, tragikoomisin seurauksin. Kun päiväkirjat osoittautuivat väärennöksiksi, Trevor-Roper ryhtyi pyörtämään puheitaan, mutta liian myöhään. Trevor-Roper joutui koko brittimedian pilkan kohteeksi, ja eniten lystiä hänen kustannuksellaan piti satiirilehti Private Eye, joka väänsi hänen nimensä muotoon Hugh Very-Ropey (“hyvin taipuisa”). Trevor-Roperin osallisuus skandaaliin ikuistui myös pilakuvassa nimeltä Piece in Our Times, joka teki pilkkaa Neville Chamberlainin kuuluisasta esiintymisestä tämän tavattua Hitlerin Münchenissä vuonna 1939. Chamberlainin rooli on annettu Murdochille, joka julistaa: “I have in my hand a worthless piece of paper bearing the faked signature of Herr Hitler himself.” Viereen on piirretty seisomaan liituraitapukuun pukeutunut Trevor-Roper, kasvoillaan omahyväinen ilme. Harva historioitsija haluaisi tulla ikuistetuksi vastaavalla tavalla.                                                                  

Julkaistu blogissa Scripturae 26.4.2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti